| Tervetuloa LUONTONETTIIN |
| Tämän sivuston tarkoituksena on kuvin ja hiukan sanoinkin
johdatella vierailijaa luonnon monipuoliseen maailmaan.
Sivusto on vielä monilta osin kesken, mutta halusimme jo tässä vaiheessa avata pääsyn niille osille, jotka olemme ennättäneet saada valmiiksi. Sivusto on jaettu eri aiheisiin, kuten kukkiin, marjoihin, sieniin, eläimiin ja kalastukseen ja retkeilyyn. Nämä taas jakaantuvat pienempiin aihealueisiin, esim. kukat orkideoihin, villikukkiin ja puihin ja pensaisiin. Tästäkin on osa marjoissa, koska kustakin marjasta on sekä kukka- että hedelmäkuvia. Eläimissä on osittain kalastukseen liittyvä osa-aihe, kalat, joka kertoo enemmän luonnontieteellisessä mielessä kaloista. Kalastuksen puolella taas esitellään niitä kaloja, joita olemme itse saaneet saaliiksemme kalastusretkillämme. Ei tosin kaikkea aluksi, koska kuvausajatus tässä mielessä syntyi vasta kauden loputtua ja siten kuvaaminen jatkuu vasta seuraavalla kaudella. Sivuston sisältö perustuu tekijöiden omiin luontokokemuksiin ja itseotettuihin kuviin. Mikäli on katsottu tarpeelliseksi, on käytetty myös ulkopuolisten kuvia (esim. sienisivustolla). Tällöin muista valokuvaajista on tehty luettelo, jossa kerrotaan, keitä he ovat, miten heidät tavoittaa ja miltä sivustolta kuva on kotoisin. Sienisivustolta löytyy myös hakemisto aakkostettuna valokuvaajittain ja tieto, mistä lajeista kukin kuvaaja on lainannut kuvan käyttöömme. Heidän kuviensa käytöstä täytyy sopia kuvaajan itsensä kanssa. Muuten tällä sivustolla pätee sääntö, että yksityiseen käyttöön kuviamme saa lainata, mutta niitä ei ole tarkoitettu kenellekään bisneksen tekoon. Siitä on ensin sovittava meidän kanssamme. |
| Tämä sivusto on täysin sponsoroimaton. Sen ovat iloksenne yhdessä tehneet Raija Tuomainen ja Jorma Jalasto. |
|
|